Tämä on verokannanoton taustaesite. Itse verokannanotto löytyy täältä

Eija Koski / Kierrätysliike

Työttömyyttä lisääviä palkan sivukustannuksia sekä palvelualoihin kohdistuvaa arvonlisäveroa voidaan alentaa ilman sosiaalisia haittavaikutuksia korvaamalla työn verotusta ympäristöverotuksella. Tarkoitus ei ole korottaa yleistä veroastetta vaan muuttaa verorakennetta kestävän kehityksen suuntaan, työllisyyttä ja hyvinvointiyhteiskunnan perusteita turvaavaksi. Tavoitteena on luoda mekanismi, joka ohjaisi markkinoita luonnonvarojen tehokkaaseen ja säästäväiseen käyttöön.

Työtä verotetaan liikaa

Työn teettäminen on hyvin raskaasti verotettua. Verot ja maksut vievät helposti puolet kustannuksista, jotka työntekijästä aiheutuu työnantajalle. Noin puolet tästä summasta on lakisääteisiä sosiaalivakuutusmaksuja (mm. sosiaaliturvamaksu, työeläke-, tapaturmavakuutus- ja työttömyysvakuutusmaksu, yhteensä noin 25 - 30 % palkkasummasta), toinen puoli palkkatulon ennakonpidätyksiä.

Kun työ teetetään ihmisellä, joudutaan osallistumaan sosiaaliturvan rahoittamiseen, mutta jos työ teetetään koneella, ei sosiaaliturvamaksuja tarvitse maksaa. Tuotantopanosten nykyinen verokohtelu ohjaa vähentämään työvoiman käytön minimiin. Kalliin ihmistyövoiman käyttöä on vähennetty koneistamalla ja järjestelemällä tehtäviä uudelleen.

Palvelut tarjoaisivat merkittävän ja usein myös ympäristön kannalta järkevän mahdollisuuden työpaikkojen syntyyn. Työn raskaalla verotuksella palveluilta on kuitenkin viety kilpailukyky. Nykyisin yksityishenkilöidenkään ei kannata käyttää palveluita, vaan tehdä itse tai ostaa palvelut harmailta markkinoilta.

Talouskasvu ei enää luo työpaikkoja

Hallitus pyrkii työttömyyden puolittamiseen ensisijaisesti talouskasvua edistämällä. Työttömyyttä aiheuttaa kuitenkin myös työvoiman rationalisointiin ohjaava verotus. Siksi rakenteellisen suurtyöttömyyden ratkaisuksi ei enää riitä perinteisen talouskasvun lisääminen. Teollisuudessa toimintojen rationalisointi tulee mitä ilmeisimmin ylittämään tuotannon kasvuvauhdin niin, että työttömyys ei helpotu, vaikka talous kasvaa. Vuoden 1996 jälkipuoliskolla tuotannon arvellaan saavuttavan vuoden 1990 tason, mutta nyt samaan tuotantoon tarvitaan 400 000 työntekijää vähemmän (Nurmi 1995). Samalla kansantalous käyttää luonnonvaroja tehottomasti, ja luonnonvarojen kertakäyttöön perustuva talouden kasvu pahentaa ympäristöongelmia.

Ympäristöverouudistus helpottaisi työllistämistä

Verorakenteen haitallinen vaikutus työllisyyteen on todettu monilla tahoilla:

• KTM:n tekemässä suhdannekyselyssä 88 % vastanneista pk-yrityksistä piti palkan sivukustannuksia joko melko suurena tai erittäin suurena esteenä työllistämiselle. Suurimpana esteenä sitä piti 41 % yrityksistä. KTM arvioi, että jos työllistämisesteitä kevennettäisiin merkittävästi, pk-yritykset voisivat palkata kaksi ja puoli kertaa niin paljon uusia työntekijöitä kuin ne tällä hetkellä suunnittelevat. (Pk-yritysbarometri 2/95)
• Tasavallan Presidentin työllisyystyöryhmä (1994) totesi sosiaalivakuutusmaksujen palkkasidonnaisuuden rasittavan erityisesti työvaltaista tuotantoa. Työryhmä ehdotti, että ei-ansiosidonnaisten etuuksien kustannusten kattamisessa luovutaan vähitellen palkkaperusteisten maksujen käytöstä. Kulujen kattamiseksi esitettiin otettavaksi käyttöön energia- ja ympäristöveroja yhtaikaisesti EU-maiden kanssa sekä pääomaverotuksen lisäämistä.
• Sosiaali- ja terveysministeriön tutkimuksen mukaan työllisyys kohenisi parhaimmillaan 1,2 prosentilla (eli 28 500 henkilöllä), jos työnantajan sosiaalivakuutusmaksuja alennettaisiin yhdellä prosenttiyksiköllä ja maksuja porrastettaisiin palkkatason mukaan. Ilman porrastustakin työllisyyden lisäys olisi 0,35 prosenttia yhden prosentin sova-maksujen alennusta kohden. (Holm ym. 1995). Ympäristöveroja tarvitaan hyvinvoinnin säilyttämiseksi

Työttömyyden lisääntyessä työn verotuksesta kertyvät verotulot vähenevät. Verotuloja on kuitenkin saatava jostakin, jottei yhteisestä hyvinvoinnista kuten sairaanhoidosta, sosiaaliturvasta, koulutuksesta, tutkimuksesta, kulttuurista ja liikennepalveluista jouduta jatkuvasti leikkaamaan. Yhteiskuntaa ei uhkaa vain kasvun pysähtyminen tai kilpailukyvyn heikkeneminen. Ainakin yhtä suuri vaara saattaa olla sosiaalinen syrjäytyminen, johon työttömyydestä johtuva tuloerojen kasvu ja jatkuvasti toteutettavat sosiaalipoliittiset leikkaukset johtavat. Kärjistyneet yhteiskunnalliset vastakohdat aiheuttavat myös turvattomuutta. Koulutuksen ja tutkimuksen heikkeneminen vaikuttaa aikaa myöten myös talouden kilpailukykyyn. Hyvinvointiyhteiskunnan säilyminen on siten myös talouselämän etu.

Yhteiskunnan kulujen kattamiseksi ympäristöverotus on työn verotusta perustellumpi ratkaisu. Nykyisen tasoiset, korkeat sosiaaliturvamaksut ovat tuhoisampia Suomen taloudelle kuin yksipuolisestikin, ilman muiden maiden yhtäaikaisia toimia kiristetty ympäristövero. Ympäristöverojen lisäys on selkeästi kytkettävä haitallisempien veromuotojen vähentämiseen. Ympäristöveroilla ei siis ole tarkoitus lisätä verotaakkaa, vaan korvata muita veroja.

Nurmen (1995) mukaan teollisuus maksaa vuodessa työvoimastaan erilaisia veroja ja maksuja noin 28 mrd mk. Ympäristöveroja teollisuus maksaa vajaa miljardi markkaa. Nurmi kysyy, eikö olisi järkevää, että eri tuotantopanoksia verotettaisiin edes suurin piirtein yhtä ankarasti. Painotukset voisivat vaihdella esimerkiksi tuotantopanoksen uusiutuvuuden, riittävyyden, ympäristöystävällisyyden ja kotimaisuusasteen mukaan. Kaikki nämä kriteerit puoltavat työvoiman nykyistä keveämpää verottamista.

Luonnonvarojen käyttöä ja saastuttamista verotetaan liian vähän

Useat tahot ovat esittäneet viime vuosina, että luonnonvarojen kulutusta ja ympäristön saastuttamista olisi selvästi vähennettävä, jos halutaan välttää luonnon kantokyvyn ylittyminen. Mm. hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan kasvihuonekaasupäästöt on pitkällä aikavälillä vähennettävä puoleen nykyisestä (IPCC 1995). Mikäli pyritään luonnonvarojen oikeudenmukaiseen jakoon, on teollistuneiden maiden osalle tuleva vähennystarve vielä huomattavasti suurempi.

Myös raaka-ainevarojen kulutuksen vähennystarve on samaa luokkaa, esittävät useat asiantuntijatahot, mm. saksalainen Wuppertal-instituutti (Spangenberg ym. 1995), hollantilainen hallitukselle ympäristötutkimuksen alalla neuvoa antava neuvosto (Weterings ja Opschoor 1992) sekä useista arvostetuista tutkijoista koostuva Factor 10 Club (UNEP 1994). Tutkijoiden mukaan tavoitteeseen on mahdollista päästä luonnonvarojen käyttöä tehostamalla noin 50 vuodessa elämän laadun siitä kärsimättä.

Luonnonvarojen käyttöä voidaan tehostaa mm. tuottamalla pitkäikäisiä, laadukkaita, niukkamateriaalisia, korjauskelpoisia tuotteita ja luomalla niille huolto-, korjaus-, ylläpito- ja päivityspalveluita. Lisäksi tuotteiden käyttöä voidaan tehostaa mm. tarjoamalla helppokäyttöisiä vuokraus- ja muita palveluita uusien tuotteiden maksimaalisen tuotannon ja myynnin sijaan. Myös energiantuotannon ja -käytön hyötysuhdetta voidaan parantaa huomattavasti.

Verotus ohjaa luonnonvarojen tuhlaukseen

Tällä hetkellä markkinataloudessa ei ole mekanismia, joka edistäisi luonnonvarojen säästäväistä ja tehokasta käyttöä. Ympäristölle aiheutuvat vahingot tai tulevien sukupolvien edut eivät näy hinnoissa. Työn ja luonnonvarojen käytön hintasuhde suosii kertakäyttöisyyttä, huolimatonta työtä, huonoa suunnittelua sekä tavaroita palvelujen kustannuksella. Työn verotusta onkin luonnehdittu negatiiviseksi ympäristöveroksi (mm. Buschack 1996). Kun tavoitteena pitäisi olla saada vähästä paljon, markkinat vievät kehitystä suuntaan paljosta vähän. Tuomalla ympäristövaikutukset hintoihin verotuksen avulla korjataan markkinoiden nykyistä vääristymää. (Soininvaara 1994).

Ympäristöverotuksen tavoitteena on asettaa ympäristön pilaamiselle ja luonnonvarojen käytölle hinta, joka vastaa yleiselle hyödylle aiheutuvaa haittaa. Ympäristöhaittojen hintaa on usein vaikea määrällisesti arvioida. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma, sillä verotuksen taso ei esimerkiksi työn kohdalla määräydy työstä aiheutuvien haittojen perusteella. Tätä ei siis tarvitse vaatia ympäristöveroiltakaan. Suunnan pitää kuitenkin olla oikea: ympäristöverot ovat perusteltuja, kun luonnonvarojen käytön ulkoiset haitat ovat suuremmat kuin työvoiman käytön aiheuttamat ulkoiset haitat. (Weizsäcker 1996).

Jos veroja kerättäisiin vähemmän työstä ja enemmän pääomasta, energiasta, luonnonvarojen käytöstä ja saastuttamisesta, suosittaisiin luonnonvarojen käytön tehostamista samalla kun edistettäisiin työllisyyttä ja tervehdytettäisiin taloutta.

On monenlaisia ympäristöveroja

Ympäristöperusteisista veroista ovat Suomessa tutuimpia ne, jotka vaikuttavat energiavalintoihin. Pelkkä energiavero ei kuitenkaan riitä. Yksinään käytettynä se voi ohjata markkinoita, innovaatioita ja tuotekehitystä väärään suuntaan - energiaa säästettäessä saatetaan kuluttaa paljon muita luonnonvaroja. Tämän vuoksi ympäristöveroja tulee tarkastella kokonaisuutena ja suhteessa tavoiteltavaan ympäristön tilaan. Ympäristöverotuksen osasiksi on esitetty erilaisia saaste- ja jäteveroja, resurssiveroa energianlähteille ja mm. joillekin metalleille, soralle ja sementille sekä tuoteveroja kuten pakkaus-, kertakäyttö-, lannoite- ja torjunta-aineveroa. Lisäksi tulee poistaa subventioita ja verohelpotuksia ekologisesti huonoilta käytännöiltä. Kun verotuksen rakenne on oikea, voidaan sen taso vähitellen säätää sopivaksi.

Ympäristövero tukee kansantaloutta

Verojärjestelmä tulisi suunnitella niin, että se kannustaa ekologisesti kestävään toimintaan. Tavoitteena on muuttaa käyttäytymistä, markkinoita, tuotantoa ja kulutusta. Veron avulla luodaan kiihoke ekologiseen investointitoimintaan, teknologisiin innovaatioihin sekä jalostusasteen nostamiseen. Tämä vähentäisi myös kansantalouden suhdanneherkkyyttä.

Teollisuuden osuus maksetuista veroista pyrkii automatisoinnin myötä laskemaan. Teollisuuden automatisoituessa ja tuotteiden hinnan halventuessa tavaroiden valmistuksen merkitys myös vientitulojen tuojana vähenee. Paljonko vientituloista lopulta jää kotimaahan, jos tavara tehdään ulkomailta ostetun patentin turvin ulkomaisesta raaka-aineesta tuontienergian avulla automatisoiduissa, pääomavaltaisissa tehtaissa, jotka on rahoitettu ulkomaisella lainapääomalla? Tuotteen arvonnoususta kotimaahan jää vain se osa, joka maksetaan palkkoina työntekijöille tai joka jää voittona yrityksen mahdollisille kotimaisille omistajille. (Soininvaara 1994).

Ympäristövero ja kilpailukyky

Ympäristöverotus tarjoaa teollisuudelle erinomaisen mahdollisuuden valmistautua tulevaisuuden markkinatilanteeseen. Yksittäinenkin maa voi toimia ympäristöverotuksen suhteen edelläkävijänä, koska tiukat ympäristöverot nostavat vähänkin pidemmällä aikavälillä kilpailukykyä pahenevien ympäristöongelmien maailmassa. Ympäristöteknologia on tällä hetkellä nopeimmin kasvava tuotannonala, johon kannattaa sijoittaa. (Weizsäcker 1996).

Monet ympäristöteknologian tutkijat katsovat, että parhaillaan tapahtuu historiallinen muutos kohti luonnonvarojen käytön tehokkuutta. Ne maat menestyvät, jotka kannustavat tehokkuuteen, ja halvan energian maat jäävät tehottomiksi. Teknologista kehitystä voi tukea huolehtimalla markkinoilla, että luonnonvaratehokkuus kannattaa. (Weizsäcker 1996).

Elinkeinoelämälle aikaa sopeutua

Suomalaista keskustelua verotuksesta on paljolti hallinnut runsaasti energiaa kuluttava teollisuudenosa, joka eniten hyötyy nykytilanteesta, energian ja luonnonvarojen alennusmyynnistä. On kuitenkin huomattava, että verotuksen nykyrakenne ei ole neutraali ­p; joitakin aloja suosiessaan verotus syrjii toisia. Monet elinkeinoelämän alat eivät nykyisin ole kilpailukykyisiä, kun työ on kallista ja energia ja luonnonvarat halpoja. Ympäristöveroista käydyssä keskustelussa se osa teollisuudesta ja elinkeinoelämästä, joka hyötyisi verorakenteen muutoksesta, on jäänyt kovin vähälle huomiolle. Verorakennetta suunniteltaessa täytyy kuitenkin luoda tulevaisuuden näköala koko yhteiskunnalle, ei vain tietylle sektorille.

Verorakenteen muutos aiheuttaisi siirtymää eri alojen välillä, minkä vuoksi veromuutos tulee toteuttaa suunnitelmallisesti vähitellen. Tällöin elinkeinoelämällä on aikaa sopeutua uusiin vaatimuksiin. (Buschack 1996).

Verouudistus - kestävän kehityksen mahdollisuus

Luonnonvarojen käytön tehostaminen Euroopassa on ainoa vakavasti otettava keino vaikuttaa hillitsevästi luonnonvarojen käytön valtavaan kasvuun kehitysmaissa. Osoittamalla, että henkeä kohden lasketun kulutuksen ja päästöjen alentaminen on teollisuusmaissa kansallinen etu, voimme uskottavasti perustella myös kehitysmaille, että niiden tulisi valita sama linja. Nykyisellä kulutustasollamme emme voi oikeutetusti vaatia kehitysmaita tyytymään vähempään. Tilanne, jossa koko maailman väestö saavuttaisi tämänhetkisen länsimaisen kulutustason, olisi ympäristönäkökulmasta mahdoton. (mm. Weizsäcker 1996, Spangenberg 1995, Weterings ja Opschoor 1992).

Lähteet:

Buschack Willy 1996 (Confederal Secretary of ETUC, European Trade Union Confederation). Esitelmä konferenssissa Green Tax Reform, Environment and Employment. 11.1.1996, European Parliament in Brussels.

Holm Pasi, Honkapohja Seppo, Koskela Erkki 1995. Työllisyys ja työnantajan sosiaalivakuutusmaksujen porrastaminen. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 1995:11.

IPCC 1995. Second Assessment Synthesis of Scientific-Technical Information Relevant to Interpreting Article 2 of the UN Framework Convention on Climate Change 1995 ­p; Final Draft. IPCC Secretariat. WMO. Geneve.

Nurmi Markku 1995. Ympäristöveroilla parempaan työllisyyteen. Ympäristö 4/95. Ympäristöministeriö, Helsinki.

Pk-yritysbarometri 2/1995. Kauppa- ja teollisuusministeriö.

Soininvaara Osmo 1994. Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi. WSOY.

Spangenberg Joachim H. ym. 1995. Towards Sustainable Europe. The Study prepared for Friends of the Earth Europe by the Wuppertal Institute for Climate, Environment and Energy (the Nord Rhine - Westphalian Science Centre).

Tasavallan Presidentin työllisyystyöryhmä 1994. Työttömyys 200 000:een. Työministeriö.

UNEP Industry and Environment October - December 1994: The Factor 10 Club: A call for a sustainable economy.

Weterings R. ja Opschoor J.B. 1992. The ecocapacity as a challenge to technological development. Advisory Council for Research on Nature and Environment. Rijswijk, Netherlands.

Weizsäcker Ernst Ulrich von 1996 (Director of the Wuppertal Institute for Climate, Environment and Energy, Member of the Club of Rome). Esitelmä konferenssissa Green Tax Reform, Environment and Employment. 11.1.1996, European Parliament in Brussels.

Tämä on taustamateriaali Kierrätysliikkeen ja Suomi 21 -kampanjan keräämään kannanottoon, jossa esitetään verotuksen painopisteen siirtämistä työn verotuksesta ympäristön verotukseen.

Tiedustelut:

Kierrätysliike / Suomen luonnonsuojeluliitto

Suomi 21 -kampanja /Kirkon diakonia- ja yhteiskuntatyön keskus