Omat työkalut
Olet täällä: Pääsivu Materiaaleja Artikkeleita Kohtuutta kuluttamiseen - ekologisen elämäntavan vaihtoehdot
Tehdyt toimenpiteet

Kohtuutta kuluttamiseen - ekologisen elämäntavan vaihtoehdot

Viimeisin muutos keskiviikko 07. maaliskuuta 2012, 13.31

Omaa henkilökohtaista luonnonvarojen kulutusta voi laskea erilaisia laskureita hyödyntäen. Ekologinen elämäntapa ei välttämättä kuitenkaan ole mielekäs, jos jokaista valintaansa joutuu punnitsemaan ja ehkä jopa valitsemaan usean yhtä epäreiluilta tuntuvan vaihtoehdon väliltä. Talousjärjestelmämme rakenteiden vuoksi monet päivittäiset tekomme vaikuttavat myös toisella puolella maapalloa asuvien elinympäristöön ja heidän oikeuksiensa toteutumiseen.

Oikeiden valintojen tekeminen antaa sekä itselle että läheisille iloa ja kokemuksen omia tarpeita tyydyttävästä ja omien arvojen mukaisesta elämästä. Mielekkyyttä elämään voivat tuoda asumiseen, liikkumiseen, syömiseen ja työhön liittyvät kestävät valinnat, joiden kautta toteutuvat yhteisöllisyys, vapaa-aika, itse tekeminen ja omaehtoisuus.                                                                                                                                         

Merkittävän suuri osa ilmastoon vaikuttavista päästöistä aiheutuu teollisesta ruuantuotannosta, joka on riippuvaista fossiilisista polttoaineista. Teollisuuden prosessit, ruuan kuljettaminen, kauppojen hävikki ja kotitalouksiin ostetun ruuan pois heittäminen kuluttavat luonnonvaroja. Kauppoihin voi vaatia laadukasta lähiruokaa tai sitä voi hankkia suoraan viljelijöiltä, ruokapiirien ja ruokaosuuskuntien kautta, usein myös edullisemmin kuin kaupasta. Itse palstalla viljeltyyn ruokaan on läheisempi suhde ja sen hyödyntäminen tarkkaan tuntuu merkityksellisemmältä. Useissa maissa kotitarveviljely on perheiden arkipäivää myös kaupungeissa.

Pyörällä eroon oravanpyörästä

Yli puolet suomalaisten luonnonvarojen kulutuksesta syntyy liikkumisesta arjessa ja lomalla. Luonnonvarojen kulutuksen vähentämiseksi lyhyillä matkoilla liikkumiseen on suositeltavaa käyttää omaa lihasvoimaa, mikä tarjoaa samalla hyötyliikuntaa. Myös julkisen liikenteen käyttö on kannatettavaa, mutta siihen turvautuminen voi olla hankalaa harvaan asutuilla alueilla. Tällaisessa tilanteessa yksin autolla matkustamisen vaihtoehtona toimii kimppakyyti. Useat kulkevat kimppa-autolla töihin, mutta myös pidempiin kimppamatkoihin tarjotaan mahdollisuuksia säännöllisesti esimerkiksi internetin kyytisivustoilla.

Vähän luonnonvaroja kuluttava elämäntyyli vaatii vähemmän tuloja ja mahdollistaa siten myös oman vapaa-ajan lisäämisen. Ammatinvalintansa voi nähdä ekotekona – rahan ansaitsemisen keinojen ei tulisi olla omien arvojen vastaisia. Mielekäskin työ voi kuitenkin lohkaista arjesta niin suuren palan, että mahdollisuus keskittyä muihin tärkeisiin asioihin pienenee. Lyhennetty työviikko tuo lisää vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia omaehtoiseen ajankäyttöön ja elämään. Esimerkiksi osuuskunnissa tai yhteisökylissä työskentely on myös työntekoa yhteisten asioiden ja arvojen toteutumiseksi.                                 

                                                            Biovessa

Oma koti on ihmisen tärkein paikka ja siellä halutaan viihtyä. Asumisen varustelutaso on Suomessa korkea lämmitettävine neliöineen ja juoksevine vesineen ja myös sähkönkulutus on suurta. Useissa kerrostaloissa jaetaan sauna, askartelutilat ja pyykkitupa. Yhteisökylä ja kaupunkikommuuni ovat yhteisöllisiä tapoja asua ja jakaa tiloja, ja niissä jokaisella on riittävissä määrin myös yksityisyyttä. Kaupunkeihin on rakennettu taloja myös kierrätysmateriaaleista ja energiatehokkaasti.

 

Ihmisen perustarpeet - terveys, ruoka, asuminen ja onnellisuus - on mahdollista tyydyttää vähäiselläkin luonnonvarojen kulutuksella. Meidän ei silti tarvitse välttämättä tyytyä vähään, sillä yhteisölliset ratkaisut sekä itse tekeminen ja oppiminen tuovat elämänlaatua, jota ei voi ostaa.

 

Lisätietoja ja lähteitä: 

 

Ekovinkkejä:  http://www.kierratyskeskus.fi/ekovinkit

Suomessa olevat yhteisöt:  http://rihmasto.fi/

Kimppakyytisivustoja: http://www.kimppa.net  http://www.kyydit.net

Ruokapiirit:  http://www.ruokapiiri.fi

Lähiruokatietoa:  http://www.martat.fi/neuvot_arkeen/ruoka/ekokokki/lahiruoka/

Pohdintaa kuluttamisesta: http://www.kulutus.fi

Arjen vinkkejä:  http://www.suosiekoa.fi