Tehdyt toimenpiteet
Omaehtoista elämää yhteisökylässä
Omaehtoista elämää yhteisökylässä
Maskun kunnassa sijaitsevassa Livonsaaren yhteisökylässä puhutaan mielummin omaehtoisuudesta kuin omavaraisuudesta. Yhteisön asukkailla on myös omavaraisuushaaveita, jotka toistaiseksi siintävät kaukana tulevaisuudessa. Kylän asukkaat koostuvat eri alojen ammattilaisista, joista moni on yrittäjä. Ympäristössä on peltoa ja metsää, joita hyödynnetään mahdollisimman ekologisesti. Osa alueista on jätetty koskemattomiksi.
Simo Annala, leipomoyrittäjä on asunut yhteisökylässä muutaman vuoden. Johanna Ruotsalainen työskentelee taideterapeuttina. Onni Ruotsalainen käy päivittäin esikoulua Velkualla. He asuvat Simon rakentamassa 24 neliön hirsimökissä. Perheen arki koetaan laadulliseksi:
- Elämme nykyaikaisesti, mutta maalaisjärkeä käyttäen. Ajan kuluminen olisi erilaista, jos olisi paljon teknisiä laitteita. Täällä aika kuluu hitaammin ja samalla voi tuntea elävänsä. Kahvin keittoon voi kulua tunti, toisaalta osaan valita sopivan paksuisia puita kun aikataulu vaatii minuuttipeliä aamulla. Kesällä käytämme sadevettä ja talvella lunta jos kaivo jäätyy. Vettä osaa arvostaa enemmän kun sitä kantaa ulkoa, kertoo Johanna.
Leipomossa tehdään töitä kolmena päivänä viikossa yhteensä parisenkymmentä tuntia. Työtä ei tehdä elintasoa ylläpitääkseen, koska elinkustannukset ovat matalat. Simo on hakenut yhteisöllistä asumistapaa jo nuoresta, ja Livonsaareen asettumisen myötä hän palasi kotiseudulleen. Yhteisössä asumisen eduiksi lasketaan vieressä olevat naapurit, talven saunomiset, yhteiset juhlat ja lounaat, sekä työnteko. Autot ja koneet ovat yhteiskäytössä. Yhteisöllisyyden määrää koetaan voivan säädellä ja omaa tilaa voi ottaa.
- Iltaisin hampaiden pesulla on kiva katsella tähtiä ja lintuja. Luonnonrytmi heijastuu elämiseen, talvella on rauhallisempaa ja kesällä teemme enemmän, Simo kertoo. Iltaisin perheessä luetaan sähköposteja ja kuunnellaan musiikkia.
- Vaikka luontoa ei voikaan omistaa, on minulle suuri arvo, että asuinpiirimme on tässä. Ulkotilatkin ovat osa kotiamme, vessaan menevä polku kuuluu siihen myös, kertovat Simo ja Johanna.
Pellon toisella laidalla asuu Aroheinilän perhe. Timo toimii hirsiveistäjänä ja Hanna on kuppari. Nestori ja Heikki ovat 2- ja 4-vuotiaita. Timon mukaan yhteisökylään on muutettu sisäisen äänen ohjaamana.
- Koimme, että vain maaseudulla on viime kädessä mahdollista elää omavaraisempaa elämää pienemmällä ympäristökuormituksella. Kaupunkia ei ole rakennettu ympäristönäkökulmasta ja kaikki tekeminen on kuluttamista, et voi vaikuttaa näihin asioihin. Kahvilat, jumppasalit ja jopa kadun asfaltti edellyttää kuluttamista.
Aroheinilät asuvat sadan neliön hirsitalossa, jossa sadevesi ohjataan keittöön ja vessan hanaan. Juomavesi on haettava naapurilta. Yhteisössä ei olla liitytty verkkosähköön, joten Aroheinilöillä on oma aurinkopaneeli ja tuulimylly. Tietokonetta ja kopiokonetta käytetään viereisessä kyläkaupassa, joka koetaankin tarpeelliseksi ja koko kylän sosiaaliseksi keskukseksi.
- Haluamme kehittää yhteisössä tavan ja paikan elää vähän kuormittaen. Tämä on elinikäinen projekti meille. Ilman yhteisöä, yksin olisi vaikea saada tätä aikaiseksi kun ei ole erikoistumista, ei voi hankkia kaikkia taitoja ja välineitä yksin. Haemme vanhan kyläyhteisön mallia, osaajat opettajat, leipurit, rakentajat ovat omasta takaa, Timo kertoo.
Aroheinilöillä onnellisuus syntyy tekemisestä:
- Haluan tehdä tarpeellisia asioita, yhdistää huvin ja hyödyn. Fyysistä työtä tehdään koko ajan, ei tarvitse mennä punttisalille. Täällä ei oikeastaan ole rajaa vapaa-ajan ja työn rajaa. Kesäisin veistelen hirsiä ja sadepäiville säästään yrittäjälle pakolliset paperityöt. Vapaa-ajaksi voisi laskea lasten kanssa olemisen, mutta sekin käy työstä päivittäisine rutiineineen!